Ohjaaja
Minulla on teatterialan koulutusteni lisäksi kattava TV-ohjaajan, -tuottajan, -kameramiehen ja -käsikirjoittajan koulutus. Olen ohjannut mediaa minisarjoista radiodokumentteihin ja -videoihin.
Saan kiitosta ennakkosuunnittelusta, taiteellis-dramaturgisesta näkemyksellisyydestä ja loistavasta ryhmähengestä. Itsestäänselvästi pysyn aikatauluissa käsikirjoituksen deadlinesta kuvauspäivän pituuteen.
Info
- Tyyne Kettunen Kys:sillä -minisarja (2020, seitsemän osaa), katsojaluku yli 850 000!
- Radiodokumentit Yle Radio-1:lle: Sattumalentäjä (2018), Brändin vanki (2019), Näyttelijät koronan kourissa (2020) ja Näyttelijän työmarkkinat hukassa (2021). Kaikki em. kuunnelluimpia Yle Areenassa sarjassaan.
- Tulikaste 2 -koulutuselokuva (2018) Puolustusvoimille: käsikirjoituskonsultaatio, henkilö- ja apulaisohjaus.
Suositukset
”Olen seurannut Sami Kojosen työskentelyä ohjaajana ja arvostan hänen projektiin paneutumista sekä teknis-taiteellista osaamista. Hän hallitsee kuvakerronnan ja ilmaisun suhteen, mikä on kameranäyttelemisessä erityisen tärkeää uskottavan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Ammattinäyttelijöiden henkilöohjaajana Sami on oivallinen. Erityisen tärkeää on se, miten Sami ottaa koko kuvausryhmän positiivista kautta henkisesti haltuun vaalien hyvää ryhmähenkeä. On ilo huomata, että aikataulut pitävät ja tuotannossa ei ilmene viiveitä.”
Irma Nyfors,
ohjaaja, Puolustusvoimat (EVP)
”Sami Kojonen on ohjannut ja käsikirjoittanut Yle:n Dokumenttiryhmälle useita ns. pitkiä radiodokumentteja. Hän monialaisuudessaan ohjaa, käsikirjoittaa ja vielä näyttelijätaustan omaavana toimii kertojaäänenä ja näyttelijänä näissä ohjelmissa. Samin tunnusmerkkinä on suuren yleisön ymmärrys, ja hän tietää, miten kuulijat oivaltavat asiat. Mukana on aina huumoria ja itseironiaa, mikä tekee kuultavasta myös sopivan viihdyttävää ja myös omintakeista. Tuotannollisesti aikataulut pitävä aina ja kierresidotut käsikirjoitukset tekevät vaikutuksen. Hän on yhteistyökykyinen koko tuotannon kuin äänisuunnittelijoiden kanssa. Samin oma ääni on todella hyvä radiotöihin – sitä on miellyttävää kuunnella.”
Hannu Karisto,
tuottaja, Audiokehitys Dokumenttiryhmä Yle
Kuvia ohjaajasta